perjantai 23. toukokuuta 2014

Aasialainen kaalilaatikko

Kaalilaatikko ei varsinkaan nuorempana ollut suosikkejani. Muistan lapsena ajatelleeni että se maistui ja haisi tunkkaiselta kuin kaverini mummola ja toi mieleen ikäviä pakko-syödä-kaikki-muistoja päiväkodista ja alaluokilta. Kaalilaatikko kuitenkin teki viime vuonna elämääni loistokkaan come-backin ja uusi, Alex Nurmen reseptistä muovattu aasialaisvaikutteinen vegaaninen loota on todella edeltäjäänsä freesimpi.






Aasialainen kaalilaatikko

(4 annosta. Vegaaninen, maidoton, gluteeniton.)


- 1kg varhaiskaalia
- 100g hernerouhetta
- 2 sipulia
- 1 tuore punainen chili
- 1-2rkl kookosöljyä
- 8dl kasvislientä
- 1,5dl tummaa puuroriisiä
- 0,5dl tamaria
- 1tl ruususuolaa
- 0,5tl mustapippuria
- 2rkl agavesiirappia
- 5dl kasvislientä



Keitä hernerouhetta 8 desissä kasvislientä n. 5 minuutin ajan. Siivilöi ylimääräinen neste pois siivilällä ja puristele hieman. Mausta soijakastikkeella ja mustapippurilla.
Suikaloi kaali, sipuli ja chili ja kuullota isossa kattilassa kookosöljyssä kunnes pehmenevät. Kaada joukkoon 5dl kasvislientä ja riisi ja anna kypsyä miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia.
Kaada ainekset uunivuokaan ja pidä 180 asteisessa uunissa tunnin verran. 






Ruoka.fi:n alkuperäisestä reseptistä löydät ohjeen myös täydelliseen lisukkeeseen, chili-inkivääripuolukoihin! Käytä terveellisempään versioon ruokosokerin sijasta kookossokeria ja rypsiöljyn tilalla kookosöljyä tai pähkinäöljyä. Itse lisäsin koko komeuden päälle myös lusikallisen ravintohiivaa ja omaksi ilokseni herneenversoa.

Hus kaalilaatikkotraumat, tervetuloa ihana arkiruoka!

Mustikka-chai tuorepuuro

Juuri esitellyn kauratuorepuuron erityisen ihana versio! Alkuperäisestä reseptistä ei tarvitse muuttaa paljoakaan, ja suurimmat erot alkuperäiseen ovat mustikkajauheen lisääminen ja puuron blendaaminen rakenteeltaan tasaiseksi. Lisäksi reseptissä on 1dl verran yllättävää salaista ainesta!




Mustikka-chai tuorepuuro

(Yhdelle. Maidoton, gluteeniton, vegaaninen, raw.)


- 1dl kaurahiutaleita
- 1rkl chiasiemeniä
- 1rkl macaa ja tocoa
- 1rkl mustikkajauhetta
- 1tl lucumajauhetta
- 1 kauha riisiproteiinia
- 1dl vahvaa chaiteetä
- 1,5dl mantelimaitoa
- vaniljaa, kanelia, kardemummaa
- ripaus laatusuolaa

- muutama pakastemustikka
- reilusti tuoreita mustikoita



Sekoita kaurahiutaleet, chiasiemenet, jauheet ja mausteet keskenään. Lisää valmiiksi tehty, jäähdytetty chaitee ja mantelimaito ja sekoita perusteellisesti kannellisessa rasiassa. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli. Aamulla (tai myöhemmin) laita seos ja muutama pakastemustikka blenderiin tai surauttele sauvasekoittimella. Lisää reilusti tuoreita mustikoita ja vietä tavallista parempi aamu tai vaikkapa lounashetki. 






Ja koskaan ei tietenkään ole suotavaa unohtaa pikkutilpehöörejä! Mustikkapuuron kaveriksi pääsivät auringonkukansiemenet ja kookoshiutaleet. Mustikkaiseen makumaailmaan sopisivat erinomaisesti myös esimerkiksi pekaanipähkinät ja päärynä.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Kauratuorepuuro

Lempilapseni aamiaispöydässä lienee kaurasta ja chiasta kiepautettu tuorepuuro. Maultaan mieto ja pehmeä ja koostumukseltaan täyteläinen puuro tekeytyy yön aikana jääkaapissa ja on aamulla valmis nautittavaksi hitaasti auringonpaisteessa tai huitaistavaksi naamariin pakasterasiasta bussinpenkissä (tapahtunut useammin kuin kerran). 

Reseptissä en suosittele pikakaurahiutaleita. Suurilla hiutaleilla saat paremman koostumuksen ja hitaammin vapautuvaa voimaa päivään. Kauraa ranteeseen, nyt ja ikuisesti.






Kauratuorepuuro

(Yhdelle. Gluteeniton, maidoton, vegaaninen, raw.)


- 1dl isoja kaurahiutaleita
- 1rkl chiasiemeniä
- 1 scoop riisiproteiinia
- 1rkl macajauhetta
- 1rkl tocotrienolsia
- 1tl lucumajauhetta
- 2-3dl mantelimaitoa
- loraus vanijauutetta
- hieman steviaa tai hunajaa
- maun mukaan kanelia ja kardemummaa
- ripaus laatusuolaa


Sekoita kuivat aineet keskenään kannellisessa rasiassa tai astiassa. kaada päälle mantelimaito ja sekoita. Laita jääkaappiin tekeytymään muutmaaksi tunniksi tai yön yli. Sekoita halutessasi vielä hetken päästä kaappiin laittamisesta ja uudelleen aamulla. Nauti haluamiesi lisukkeiden kanssa.





Sovellukset:

Kaakao-gojipuuro: 1-2rkl raakakaakaojauhetta, pieni kourallinen gojimarjoja, lisää makeutusta ja kaakaonibsejä
Mustikkapuuro: 1rkl mustikkajauhetta ja reilusti mustikoita
Sitruunaleivospuuro: 2 reipasta rkl soijajogurttia, maun mukaan luomusitruunan kuorta ja muutama tippa sitruunasteviaa, reilummin vaniljaa ja makeutusta
Banaanipuuro: viipaloi joukkoon banaaninpaloja ja lisää päälle siivuja, reilummin kanelia ja kourallinen pähkinöitä
Porkkanakakkupuuro: 1 hienoksi raastettu porkkana seokseen, päälle soijajogurttia, pähkinärouhetta ja reilummin makeutusta

Pehmeä vihersmoothie

Ilmojen lämmetessä ja kropan kaivatessa helposti sulavaa raikasta ravintoa, turvaudun yleensä varsinkin aamuisin smoothieen. Aamulla ruuansulatus ei ole tehokkaimmillaan joten apuun voi kutsua blenderin ja saada silti riittävästi ravintoa koneeseen. Tämä viherpiipertäjän päiväuni on maultaan samaan aikaan raikas ja kermainen. 






Pehmeä vihersmoothie

(Yhdelle. Maidoton, gluteeniton, vegaaninen, raw.)


- 1 pieni päärynä
- 1 kiivihedelmä
- 1/4 pakastettua banaania
- 1/2 pienestä avokadosta
- muutama pakastettu vihreä viinirypäle
- pieni tl Puhdistamon viherjauhetta
- 1 scoop vanilja/maustamaton riisiproteiini
- 2dl mantelimaitoa tai kookosmaitoa
- 1rkl tocotrienolsia
- 1-2tl soijalesitiinirakeita
- loraus vaniljauutetta tai 1/2tl jauhetta
- ripaus laatusuolaa


Sekoita kaikki aineet tasaiseksi blenderissä tai sauvasekoittimella. Jos haluat smoothiesta vielä jäätelömäisempää, pilko ja pakasta etukäteen kaikki hedelmät ja vähennä käyttämäsi maidon määrää. Tässä smoothiessa toimii erityisen hyvin Plantforcen vaniljariisiproteiini!






Tällä kertaa meikäankan lasia koristavat tuoreet pensasmustikat (kallis paheeni!), siitepölyrakeet ja kaakaonibsit. Jos pitää kookoksen mausta, se toimii myös erityisen hyvin tuomaan mietoa aromia vaikkapa hiutaleiden muodossa.

HUOM! Proteiinijauheet ja kaikenmaailman superfoodit eivät ole välttämättömiä resepteissä, mutta maku muuttuu luonnollisesti sitä mukaa kun reseptiä muunnellaan. Hyviä smoothiehetkiä!

Tattarituorepuuro

Tattari on gluteeniton, kotimaassakin kasvava proteiinipitoinen vilja jonka emäksisyys sopii tasapainottamaan nykysuomalaisen kehon liiallista happamuutta. Pehmoinen ja samettinen tuorepuuro syntyy liottamalla suurimoita ja kietomalla hyviin rasvoihin.

Tattarituorepuuron perusresepti on sovellettavissa loputtomiin. Saat siitä marjajauheella marjaisan, raakakaakaolla suklaisen, erilaisilla lisukkeilla raikkaan, täyteläisen tai mausteisen. Onnistuneita aamiaiskokeiluita!







TATTARITUOREPUURO

(Yhdelle. Maidoton, gluteeniton, vegaaninen, raw.)

Ainekset:

- 0,75dl tattarisuumioita
- 1-2rkl haluamiasi siemeniä
- 2-4 kuivattua viikunaa tai taatelia
- 2rkl hamppuproteiinijauhetta
- muutaman cm pätkä kypsää banaania
- 1-3dl mantelimaitoa
- 1tl vaniljauutetta
- 1tl luomuhunajaa
- ripaus laatusuolaa
- maun mukaan kanelia ja kardemummaa


Liota tattarisuurimoita, siemeniä ja viikunoita erikseen vedessä yön yli. Peitä viikunat vedellä vain juuri ja juuri. Aamulla kaada pois tattareiden ja siemenien liotusvesi ja huuhtele huolellisesti. Laita tattarisuurimot, siemenet ja viikunat liotusvesineen blenderiin ja sekoita muiden aineiden kanssa tasaiseksi massaksi. Lisää mantelimaitoa siihen nähden kuinka löysää puurosta haluat.

Nauti haluamiesi lisukkeiden kanssa. Omaan puurooni pääsivät tällä kertaa carobjauhe, kaakaojauhe, banaani, kaakaonibsit, chiasiemenet ja siitepölyrakeet. Ja vierelle kahvi kookosöljyllä. Energiaa riitti jalkatreeniin!







Sovellukset:

Suklaapuuro: 1-2rkl raakakaakaojauhetta
Carobpuuro: 1rkl carobjauhetta
Marjapuuro: 1rkl acaijauhetta/mustikkajauhetta + mustikoita
Tyrnipuuro: 2tl tyrnijauhetta + tyrnejä
Toffeepuuro: korvaa viikunat mulperimarjoilla ja lisää 1rkl lucumaa ja 1tl vaahterasiirappia
Piparkakkupuuro: lisää 1tl piparkakkumaustetta
Korvapuustipuuro: lisää reilusti kanelia, kardemummaa ja vaniljaa
Superpuuro: lisää pussi FSF-instant jauhetta, lusikallinen macaa ja tocotrienolsia eli riisinlesejauhetta