torstai 7. elokuuta 2014

Kukkakaalikeitto

Kukkakaali on kiva raaka-aine. Se ei tavallaan maistu miltään, mutta taipuu ihan hurjan moneen juttuun; lisukemuusiksi, kukkakaaliriisiksi, soseeksi, leivontaan, gratiiniin, patoihin ja curreyhin sekä sellaisenaan esimerkiksi salaatteihin. Joillekin kukkakaalikeitto saattaa kuitenkin tuoda mieleen jotain hyvin vastenmielistä; mautonta pakasteesta tehtyä mössöä. 

Kokeilkaa tätä. Kukkakaali saa kaverikseen raikkaan makean omenan, tuoreen timjamin ja tahinitujauksen. Kesäinen ja moderni versio syntyy parhaiten kotimaisista tuoreista luomuvihanneksista ja laadukkaista puhtaista mausteista.







Kukkakaali-omenakeitto

(Maidoton, gluteeniton, vegaaninen.)


- 1 tuore kukkakaali
- 1 pieni kesäkurpitsa
- 2 pientä sipulia
- 2-3 valkosipulinkynttä
- 1,5dl makeuttamatonta omenasosetta
- 200ml kaurakermaa (tai soijakermaa)
- 1,5rkl tahinia
- kasvisliemijauhetta
- n. 4dl vettä
-  kourallinen tuoretta timjamia
- 0,5-1tl laatusuolaa
- mustapippuria tai pippurisekoitusta
- tilkka öljyä 
(tai voita, ei vegaaninen)
- 2rkl nuolijuurijauhetta
tai maissitärkkelystä


Höyrytä paloiteltu kukkakaali ja kesäkurpitsa lähes pehmeäksi. Pilko sipulit ja valkosipulit ja kuullota kattilan pohjalla tilkassa öljyä tai voita. Vähennä lämpöää ja lisää timjaminoksat, kukkakaali ja kesäkurpitsat.






Kaada päälle sen verran vettä että kasvikset peittyvät. Lisää suola, sekä maun mukaan mustapippuria ja kasvisliemijauhetta tai kuutio. Älä käytä liikaa kasvisliemivalmistetta etteivät muut maut peittyisi. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vielä tahini , omenasose ja kaurakerma sekoittamalla joukkoon. Maistele ja lisää tai vähennä mausteita ja nestettä. Suurusta haluamallasi gluteenittomalla suurusteella.

Koristele vaikkapa timjaminoksilla, oliiviöljyllä, siemenillä ja rouhaisulla pippurisekoitusta. Kaveriksi sopisi erinomaisesta vaikkapa tuore lämmin valkosipulileipä tai paistettu sieni-sipulihakkelus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti