sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kaura-pähkinämysli

Voisinkohan rakastaa myslejä enemmän kuin nyt? Jo lapsena muropaketit ja granolapurkit tyhjenivät nopeasti kun täytin kulhoni piripintaan ja saatoin varsin usein rouskuttaa näitä oikean ruuan sijaan. Sittemmin höttömurot ja sokerilla ja siirapeilla kyllästetyt vaihtoehdot ovat jääneet. Kaupan valikoimistakaan on vaikeaa löytää sokeritonta tai vähäsokerista mysliä joka olisi vieläpä gluteeniton. Ja näissäkin vaihtoehdot ovat aika pliisuja. Teen siis itse. Tämä resepti on ehkä suosikkini jota teen eniten.






Myslintekohomma on oikeastaan aika terapeuttista. Seokseen voi fiiliksen mukaan lisätä vähän mitä haluaa, vaihdella pähkinöitä ja lisukkeita ja niin edelleen. Hyvänä lisänä on asunnossa leijaileva taivaallinen tuoksu. Mysli toimii hyvin kasvimaidon ja esim. banaanin ja tuoreiden marjojen kanssa, smoothien, puuron tai jogurtin päällä, rouskuvana lisänä kerrosjälkkäreihin tai vaikka kuivana välipalana.







Kaura-pähkinämysli

(Maidoton, gluteeniton, vegaaninen.)


Aineet:

- 8dl isoja kaurahiutaleita
(- tai 6dl kauraa ja 2dl tattarisuurimoita)
- 2dl pekaanipähkinöitä
- 2dl manteleita
- 3rkl kookosöljyä
- 2-3rkl vaahterasiirappia
- 1tl kanelia
- 1rkl aitovanijauutetta 
tai 1tl aitovaniljajauhetta
- reilu hyppysellinen ruususuolaa

Lisäksi:

- 1,5dl kuivattuja karpaloita
- kuivattua omenaa
- 0,75dl kurpitsansiemeniä
- puffattua kvinoaa, tattaria tms






Lämmitä uuni 160 asteeseen.
Jos haluat, rouhi pähkinöitä pienemmäksi. Itse tykkään että ne ovat kokonaisina myslin seassa. Lisää suureen kulhoon pähkinät, kaura ja siemenet mikäli haluat paahtaa nekin. Sekoita joukkoon kuivat mausteet. 

Sulata kookosöljyä juoksevaksi ja yhdistä vaahterasiirappiin pienessä astiassa. Kaada seos myslin päälle ja sekoita tasaisesti kaikkialle. Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa n. 20min, kerran pari välillä sekoittaen. Vahdi paistumista, mysli palaa helposti!

Ota mysli kullanruskeana pois uunista ja anna jäähtyä. Lisää lopuksi karpalot ja halutessasi kuivattu omena (haluamasi kokoisina paloina), kurpitsansiemenet ja puffattu vilja. Älä skippaa ainakaan karpaloita ;)









lauantai 4. huhtikuuta 2015

Raikas vihermehu

Megatrendiksi noussut mehustaminen rantautui meitsin keittiöön viime syksynä kun äiti sponsoroi mehulingon. Fiilis tosiaan on aivan erilainen kuin kaupan juisseissa tai edes tuorepuristetuissa hedelmälihaisissa versioissa. Voisin kyllästyttää listaamalla myös loputtomia terveysvaikutuksia ja ravintoaineluetteloita, mutta tyydyn toteamaan että itsepuristetut kasvis-hedelmämehut ovat loistava tapa rikastaa ruokavaliota ja helpottaa erilaisia vajeita.

Tänään laulatettiin mehulinkoa parin ystävän kanssa, tuloksena eläväisen vihreä eliksiiri. Keltanokkamehustajallekin maistui.









Vihermehu

(Vegaaninen, gluteeniton, maidoton, raw.)

3:lle hengelle.


- 3 lehtikaalin oksaa
- 1,5 kurkkua
- parsakaali
- 5 pientä vihreää omenaa
- appelsiini
- sitruuna
- muutama cm inkivääriä


Pese ainekset, kuori inkiväärin uloin kerros pois. Mehusta mehulingolla tai puristimella. Hörpi välipalana, osana puhdistuskuuria tai ihan vain normaalin ruokavalion superina lisänä.




perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hyvän salaatin ainekset

Taisin jossakin toisessakin postauksessa todeta salaattireseptien jakamisen tuntuvan hieman hassulta, sillä kyse on kuitenkin lopulta lähinnä ainesten pilkkomisesta ja laittamisesta kulhoon. Toisaalta, mikäpä sen helpompi ja yksinkertaisempi tapa koostaa hyvä, ravitseva ja tyydyttävä ateria?

Saan usein kuulla työpaikalla tai muualla lounasrasiani avatessani kasvisten suuresta määrästä ja/tai siitä kuinka ihanalta värien kirjo näyttää. Hyvä salaatti on minun mielestäni suuri volyymiltaan, ruokaisa, energisoiva ja raikas. Tässä yksinkertaiset ohjeet hyvän salaatin koostamiseen.







Pohja

Kokeile ehdottomasti muutakin kuin sitä iänikuista, hailakkaa jäävuorisalaattia. Valitse salaattiin maukkaita, tummanvihreitä lehtivihanneksia, yrttejä, versoja, ituja ja kaaleja. Käytä lehtivihanneksia runsaasti, niitä jaksaa kyllä syödä ja ravintoarvot ovat huikeita! Omia suosikkejani ovat:

- lehtikaali
- tammenlehtisalaatti
- pinaatti
- rucola
- versosekoitus
- sinimailasen idut / alfafa
- vuonankaali
- tuore minttu ja korianteri
- friseesalaatti








Vihannekset

Jokaista maailman kasvista ei tarvitse samaan salaattiin tunkea, mutta valitse ainakin kahta lehtivihreän lisäksi. Mieti jo valmiiksi salaatin makumaailmaa ja valitse siihen sopivat kasvikset. Meksikolaiseen salaattiin istuvat paprika ja punasipuli, sushisalaattiin porkkana ja kurkku, italialaiseen tomaatti ja oliivit jne. Vihanneksia raastamalla saa myös kivaa mehevyyttä salaattiin, kokeile esim. kesäkurpitsaa.








Ruokaisuus

Jotta salaatti olisi oikeasti tyydyttävä ja pitäisi nälkää, siihen kannattaa lisätä proteiinin ja hyvän rasvan lähteitä sekä hitaita hiilihydraatteja. Hyviä yhdistelmiä omassa salaattikulhossa ovat olleet mm:

- keitetty kvinoa ja avokado
- pavut ja oliiviöljy
- hummus ja hampunsiemenet
- tofu ja kurpitsansiemenet
- höyrytetty bataatti ja tahini
- hirssi ja saksanpähkinät
- kikherneet ja kuivatut taatelit
- paistettu tempeh ja maapähkinät








Maukkaat lisukkeet

Wow-efektin takaat lisäämällä pienen määrän jotakin maukasta lisäkettä tai kastiketta. Suolaisen, makean ja happaman rohkea yhdistäminen ei yleensä petä. Hyviä vaihtoehtoja:

- oliivit
- aurinkokuivattu tomaatti
- kuivatut hedelmät ja marjat
- (punajuuri)hapankaali
- marinoitu punasipuli
- marinoidut sienet
- kaprikset
- ravintohiiva
- viinietikka
- sitruuna tai limemehu
- seesamöljy
- soijakastike
- (kasvi)jogurttikastike
- salsakastike
- merilevä
- vinaigrette
- granaattiomenan siemenet
- viinirypäleet
- vihreä omena
- tuoreet mansikat
- yrtit







Herkullisia lounashetkiä!

Uudet kujeet

Hei pitkästä aikaa! Vuodenvaihde ja alkuvuosi ovat vierähtäneet hujauksessa matkustelun, muuttamisen ja koulun ja töiden välillä tasapainottelun kanssa. Reseptibloggaajana päivittäminen on siis täysin verrannollista siihen kuinka paljon ruuan laittoon ja kokeilemiseen on aikaa ja resursseja. Muutama hyvä uusi setti kuitenkin on kiireessäkin ehtinyt syntyä ja päivittelen niitä tänne pikkuhiljaa.

Suurimpana muutoksena tulevissa resepteissä tulee olemaan tuoreen päätökseni johdosta vegaanisuus. Tähän asti olen saattanut käyttää resepteissä kananmunaa, voita tai maitotuotteita, jotka ovatkin aivan hyviä vaihtoehtoja, mutta tästä eteenpäin ohjeet ovat täysin kasviperäisiä. Eettisesti tuotettuja mehiläistuotteita käytän vieläkin, mutta halukkaat voivat korvata nekin vegaanivaihtiksilla.

Pysykää kuulolla, tulossa mm. vegaaninen pääsiäispöytä, herkullinen pesto-pinaatti pasta, kvinoasushit ja tuttuun tapaan aamiaisherkkuja. Myös erilaisia mehu- ja smoothiereseptejä tipahtelee blogiin.

Instagramissa minua voi seurata nimimerkillä @aggiemariia :)

Ihanaa alkukevättä, nautitaan yhdessä hyvää tekevästä ruuasta!




maanantai 24. marraskuuta 2014

English recipe: Pear & Salted Caramel Raw Cake!

Since I got some questions on Instagram about sharing this recipe in English too, I decided to go for it. Most of you are probably familiar with the idea with raw treats: you don't cook them, they are 100% vegan & dairy free, gluten free and super healthy with all the nutrients, vitamins etc saved for you. This is maybe my favorite raw recipe with all the best things. 

You CAN substitute a lot of the ingredients or leave them out all together, but then I cannot guarantee success with this recipe. I tried to convert the measurements into cups, hope it makes sense! ;)

Enjoy guys!








Pear & Salted Caramel Raw Cake

(Raw, vegan, gluten free, dairy free, no refined sugars.)
You need a cake pan, some baking paper and a food processor or a blender.

First, cover the base of the pan with baking paper and grease with coconut oil.


Ingredients for the crust:

- heaped 1 cup of pecan nuts
- a handful of almonds
- 1/3 cup of coconut flakes
- a large handful of pitted dates
- 2 tbs maple syrup or 
coconut sugar (or 50/50)
- 1 tbs lacuma powder
- 0,5 ts of cinnamon
- a pinch of vanilla powder
- a pinch of quality salt


Pulse nuts into crumble in a food processor. Add rest of the ingredients and blend until you get a "dough" that you can form with your hands. A little crumbly texture is good. If it crumbles too much, add a little water or coconut oil. Press into the bottom of the cake pan. Move the dish to the freezer while you prepare the filling.






Ingredients for the filling:

- 1 small avocado
- 3 organic pears
- zest of 1 organic lime
- a squeeze of lime juice
- 1 cup cacao butter, coconut oil
or coconut butter (or a mixture of 1/3 each)
- 1-2 tbs honey or maple syrup
- 2 ts soy lecitin (optional)
- 1 ts vanilla powder
- 5-10 drops vanilla stevia
- a pinch of quality salt
- 1/2 ts of spirulina/green powder
for color (optional)


Peel the avocado. You can use the skins of the pears if they are organic. Zest the lime. Carefully melt the coconut oil/butter and cacao butter, and mix with honey/maple syrup. Add the mixture and all other ingredients to a food processor or blender and blend until creamy and smooth. Take the pan out of the freezer, pour the filling over the crust and put back to the freezer for at least 30-60min.






Ingredients for the frosting:

- 3-4 tbs maple syrup
- 2 tbs peanut butter
- 1 tbs melted coconut oil
- 2 tbs lacuma powder
- 1 tbs coconut sugar(use only 3 tbs of 
maple syrup if using this)
- a pinch of quality salt

+ some pecans for decoration


Mix all the ingredients except the salt and for a dough. Use wet hands to mould the dough over the cake and press to make a smooth layer of frosting. If this is hard, form some small balls of dough and press them over the filling one by one. You can also use a spoon to do this. When you are ready, decorate with pecans and drizzle carefully with Himalayan salt or sea salt.

Move the whole cake to the freezer for at leaf 15 minutes before serving. Carefully remove the cake out of the pan. Serve with a good cup of coffee or tea. Enjoy!





lauantai 20. syyskuuta 2014

Aamiaispannukakut

Well hello, viikonloppuaamujen ja muiden kiireettömien huomisien rakastaja! Mikään ei tuo hymyä huulille ja fiilistä alkavaan päivään kuin iso kasa lämpimiä pannukakkuja lempilisukkeilla, kuppi tai pari tuoretta kahvia ja riittävästi aikaa lukea lehtiä tai katsella väliin jääneitä ohjelmia ruudulta. Toimii myös kamun tai murun kanssa, mutta tuplaa resepti. Mieluummin pannukakkuähky kuin harmitus siitä että yksi olisi vielä mahtunut.






Aamiaispannukakut

(Gluteeniton, maidoton vaihtoehto. Yhdelle nälkäiselle.)


- 0,75dl tattarijauhoa tai kaurajauhoa
- 1-2rkl vaniljaheraproteiinijauhetta
tai maidottomaan riisiprodea
- 2 reilua rkl maustamatonta soijajogurttia
- 1 kananmuna + 1 valkuainen
- puolikas banaani
- 1rkl kookossokeria
- 1tl leivinjauhetta
(-1tl psylliumjauhetta)
- reilu ropsaus hyvää suolaa
- maun mukaan kanelia

- paistamiseen luomuvoita
tai kookosöljyä






Muussaa banaani haarukalla soseeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään omassa kulhossaan ja kosteat (mukaanlukien banaanisose) omassaan. Yhdistä ja sekoita huolellisesti. Koostumuksen tulisi tässä vaiheessa olla "kananmunamainen", venyvä ja sitkoinen ja löysä muttei juokseva. Tarvittaessa lisää pikkuinen tilkka jotakin kasvimaitoa, esim soija- tai mantelimaitoa. Jos käytät maustamatonta proteiinijauhetta, lisää aitovaniljajauhetta tai -uutetta. Jos et käytä proteiinijauhetta lainkaan, käytä 1dl jauhoja ja lisää makeutusta.

Lämmitä hyvä paistinpannu korkealle keskilämmölle ja paista reilunkokoisia pannukakkuja valitsemassasi rasvassa. Älä säästele, pannukakkujen sielu ja maku on riittävässä rasvassa. Voit kääntää pannukakun kun se on reunoilta sen verran hyytynyt, että saat lastan vaivattomasti pannarin alle ja voit kiepauttaa nopeasti päältä vielä hieman löysän yksilön ympäri. 






Kun olet paistanut satsin, heitä päälle kaikkea ihanaa; vaahterasiirappia(!!), soijajogurttia, marjoja, pähkinöitä, halvakastiketta, kookoshiutaleita, pähkinävoita, kookoskermaa, (soija)vispikermaa, hilloa, jäätelöä tai hedelmiä. Taivas on rajana, mitä fiilistelet juuri tänä aamuna?

KOKEILE! Voit käännellä taikinaan ennen paistamista haluamiasi marjoja, esim mustikat toimivat tässä taivaallisesti. Erityisherkkupannareihin voit rouhia mukaan suklaata.






perjantai 19. syyskuuta 2014

Suklaabrowniet maapähkinävoikuorrutteella

Syyskuu on täydessä käynnissä, ja jokin alkukantainen osa minussa käskee valmistautua syksyyn ja talveen jo valmiiksi käpertymällä viltteihin ja villasukkiin, juomaan kuumaa chaiteetä ja herkuttelemaan täyteläisillä lohturuuilla. Vielä pitäisi malttaa kenties hetki kun lämpömittari ulkona näyttää päivisin plus kahtakymmentä, mutta kun ei tahtoisi! Teen siis kompromissin; päivänvalolla ulkoilen ja nautin lämmöstä, illalla pimeän tullen leivon brownieita ja viihdytän itseäni hömppäjutuilla. Okei?

Tämä resepti toimii kahdella yhtäläisen mahtavalla tavalla. Voit syödä browniet ilman kuorrutetta uunituoreena, lämpöisenä ja lohduttavana tai seuraavana päivänä jääkaapissa mehevöityneenä ja täyteläisellä kuorrutteella kruunattuna. 




Suklaabrowniet

(Gluteeniton, maidoton. Pieni vuuallinen.)

- 1dl tummaa riisijauhoa
- 1dl (raaka)kaakaojauhetta,
tai puolet ja puolet
- 0,5dl kookossokeria
- 1tl pikakahvijauhetta
- 1tl leivinjauhetta
- 1/4tl suolaa
- 1/4tl vaniljajauhetta

- 2dl bataattisosetta
- 2 luomukananmunaa
- 5-6rkl (sulaa)kookosöljyä
- 2rkl vaahterasiirappia

(+iso kourallinen kaakaonibsejä)








Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Kaakaojauhe kannattaa sihdata jos ei pidä paakuista. Sekoita omassa astiassaan kosteat aineet ja yhdistä seokset. Sekoita lopuksi taikinaan kaakaonibsejä tai rouhittua tummaa suklaata. Paista leivinpaperilla vuoratussa tai hyvin rasvatussa vuuassa 15 minuuttia. Haarukalla tökätessä piikkeihin ei tulisi jäädä taikinaa.



Maapähkinävoikuorrute

(Maidoton, gluteeniton, vegaaninen.)


- 3rkl maapähkinävoita
- 4tl vaahterasiirappia
- 3rkl soijamaitoa tms kasvimaitoa
- ripaus laatusuolaa






Sekoita ainekset keskenään. Älä lisää suolaa jos maapähkinävoisi on valmiiksi suolattua. Paitsi jos pidät erityisesti suolaisen ja makean yhdistelmästä, ripottele suolaa hieman levitetyn kuorrutteen päälle.

Voit lisäksi koristella brownieita hauskasti, esimerkiksi pähkinöillä ja puffatuilla muroilla. Käytin kvinoamuroja niiden hauskan nonparellimaisuuden vuoksi. Myös popcornit olisivat superhauska lisä!









Pysykää kuulolla, lähiaikoina tulossa myös toinen maapähkinävoi-brownieresepti jossa pähkinävoi on pyörteinä taikinan joukossa. Onhan sitä nyt pakko kokeilla molempia.